Suomen kansakouluissa tavattiin vuosikymmenien ajan lukea ulkoa J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runoja. Samoin Topeliuksen Maamme-kirja kului koululaisten käsissä vuodesta toiseen. Kalevala on säilynyt näihin päiviin asti koulujen kirjallisuusopetuksen yhtenä kohteena, kiinnosti se nuorisoa tai ei. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä tulee koululaisille eteen muodossa tai toisessa, samoin Väinö Linnan teokset, todennäköisimmin Tuntematon sotilas. Runoilijoista luultavasti Eino Leinosta pyritään antamaan nuorille jotain tietoa. Useimmiten koulun kirjallisuusopetus kuitenkin onnistuu lähinnä pitkästyttämään oppilaat. Pakollisina lukukokemuksina nuoret muistavat myös erilaisia kevyempiä romaaneja kuten Agatha Christien dekkaria Kymmenen pientä neekeripoikaa, Anna-Leena Härkösen seksuaalisesta heräämisestä kertovan Häräntappoaseen ja S.E. Hintonin Me kolme ja jengi tai Olimme kuin veljet, jotka kertovat jengisodista 1960-70 -lukujen Amerikassa. Uusimpana koululaisten kirjalistalle on päätynyt kirja nimeltä Paahde. Se on yhdysvaltalaisen nuortenkirjailija Louis Sacharin romaani pojasta, joka päätyy seikkailuun rangaistusleiriltä karattuaan. Vuonna 1998 julkaistu kirja on lukutehtävänä monella yläasteella. Myös J.R.R Tolkienin Hobbitti-kirjat ovat joissain kouluissa luetettavien kirjojen parissa ja monet koululaiset niistä ovat pitäneetkin.
Nettikeskustelujen perusteella oppilaat pitävät parempana vaihtoehtona sitä, että saavat itse valita lukemansa kirjan esimerkiksi jonkun genren sisältä kuin että heidät määrätään lukemaan jokin nimetty kirja. Toisaalta jotkut oppilaat kokevat, että ilman selkeitä ehdotuksia he eivät tulisi laajentaneeksi omia lukutottumuksiaan. Varmaa on kuitenkin se, että kielteiset lukukokemukset saattavat heijastua oppilaan myöhempään suhteeseen kirjojen lukemiseen. Etenkin poikien haluttomuus lukemiseen voi vain pahentua lukemaan pakottamisen seurauksena. Vuonna 2017 käynnistynyt kampanja pyrkiikin saamaan myös pojat lukemisen pariin perustelemalla, mitä hyötyä heillä on lukemisesta. Kampanjan vetäjien mukaan ei ole esimerkiksi syytä olettaa, että poikia kiinnostaisi kirjallisuus itsessään, mutta sen sijaan kyllin hyvän lukutaidon saavuttaminen on tärkeää koko elämään ajatellen. Lukutaito on tärkeä pelkästään jo netissä liikkuessa ja tärkeitä ohjeita lukiessa.
Siinä missä pikkukoululaiset voivat nauttia vielä kirjan äänen lukemisesta satuhetken tapaan, isompien oppilaiden parissa persoonalliset piirteet alkavat korostua. Jotkut yläkouluikäiset ovat aidosti itse kiinnostuneita esim. Sofi Oksasen tuotannosta, jotkut lukevat oma-aloitteisesti venäläisiä klassikoita, mutta joitakuita ei esim. historia kiinnosta pätkääkään ja silloin luettavien kirjojen ehdottamisessa pitäisi olla erityisen tarkkana. Kirjallisuudesta pitäisi löytää jokaiselle ne kiinnostavimmat puolet.