Nuortenkirjat kautta aikojen

Jokaisen ihmisen lapsuuteen kirjat ovat kuuluneet tavalla tai toisella. Jo pitkän aikaa on tiedetty, että sadut tekevät hyvää lapsille. Satuhahmojen kautta lapsi voi peilata omia kokemuksiaan, pelkojaan ja haaveitaan. Lukutaidon karttuessa lapsi voi alkaa itse tutustua kirjoihin. Ensiksi tutuksi tulevat usein kuvakirjat, joista yksinkertaisimpina pidetyissä katselukirjoissa on vain yksi kuva sivua kohti. Tämän kaltaiset kirjat ovat tyyliä “Mitä koiraa sanoo?” – “Hau hau”. Tällaisetkin yksinkertaiset kirjat täyttävät erään kirjojen perustehtävän: ne opettavat lapselle maailmasta erilaisia asioita yksinkertaisessa ja kiinnostavassa muodossa. Myöhemmässä vaiheessa kirjat käyvät yhä pidemmiksi ja niissä on vähemmän kuvia. Monelle lapselle luetaan ääneen, ja iltasatu on tuttu käsite kautta maailman. Lapselle se on hyvä hetki rauhoittua vanhemman tai hoitajan seurassa ennen nukahtamista. Lukiessa lapsen aivot kehittyvät ymmärtämään yhä vaativampia kognitiivisia kokonaisuuksia ja hahmottamaan sellaistakin, joka ei ole fyysisesti nähtävissä, kuten vaikkapa mielikuvitusmaa tai matkat menneeseen aikaan.

Nuortenkirjoihin lapsi tutustuu siinä vaiheessa, kun lukutaitoa on jo tarpeeksi omaa lukukokemusta varten. Juuri lukemaan oppineille on omia kirjoja, joissa on normaalia isompi painatus ja vielä jonkin verran kuvitusta. Varsinainen ahmimisikä, jolloin kirjat saattavat todella kiinnostaa lasta, sijoittuu usein 10-vuoden kummallekin puolelle. Tässä iässä esimerkiksi erilaiset kirjasarjat kiinnostavat lasta ja Harry Potterit ja Viisikot kuluvat käsissä.

Teini-ikään tultua lukeminen saattaa monella vähentyä. Joillain, usein pojilla, se ei välttämättä ole koskaan alkanutkaan ja näiden lasten voi olla vaikeampi enää myöhemmälläkään iällä tempautua mukaan lukuharrastukseen. Koulun tehtäviin on perinteisesti kuulunut tutustuttaa oppilaat kirjojen maailmaan, mutta tässä ei usein ole onnistuttu. Parhaimmillaan nuortenkirjat kuitenkin ovat olennainen osa lapsen kasvua ja kehitysvuosia ja niiden pariin voi palata vanhemmallakin iällä, ainakin muistelemaan omia lapsuuden lukukokemuksia. Näillä sivuilla esitellään muutamia nuortenkirjallisuuden keskeisiä osa-alueita kautta aikojen.